Demokraatti- ja republikaanijohtoisten osavaltioiden talouksien vertailu tilastollisesti
Abstrakti
Republikaanien hallitsemien osavaltioiden talous ei ole vahvempi kuin demokraattien. Tilastollisesti mitä vahvempi demokraattien edustus osavaltiolla on, sitä korkeampi BKT per asukas on, etenkin kun tarkastelun ulkopuolelle jätetään taloudellisesti pienimmät osavaltiot.
Juttelin pari päivää sitten kaverin kanssa, ja yhtenä aiheena oli tietenkin Yhdysvallat ja sen talous. Sen yhteydessä nousi esiin, oliko Biden vai Trump parempi presidentti Yhdysvaltojen taloudelle. Nopealla tarkastuksella Maailmanpankin tiedoista 2017-2020 Yhdysvaltojen BKT per asukas kasvoi 6,7%. 2020 luvussa on kuitenkin mukana koronan aiheuttama lasku, joka korjautui jo seuraavana vuonna. Jos Trumpin kauden BKT:n kasvussa huomioidaan vain aika ennen koronaa eli 2017-2019, niin kasvua tuli 8,6%. Tällöin keskimääräinen kasvu olisi 2,8%, jolloin ilman koronaa kasvun olisi voinut odottaa olleen 11,8%.
Bidenin kohdalla Maailmanpankin tietoihin ei ole lisätty 2024 vuoden arvoja, joten jouduin tyytymään 2023 vuoden loppuarvoon. Bidenin aikana 2021-2023 BKT per asukas nousi 16,1%. Kasvu olisi vielä suurempi, jos olisin valinnut aloitusvuodeksi 2020 tason. Mutta tuossa on vain 3 vuoden kasvu. Jos arvioimme kasvua samalla tavalla kuin Trumpin kohdalla, niin keskimääräinen vuosikasvu oli 5,1%, joka tekisi neljän vuoden aikana 22,0%.
Toisin sanoen, Bidenin kaudella Yhdysvaltojen talous kasvoi ainakin paperilla paremmin kuin Trumpin ensimmäisellä kaudella.
Tästä heräsi minulla ajatus, miten tilanne on osavaltioiden tasolla? Onko osavaltioiden tasolla mitään korrelaatiota puoluekannan ja BKT per asukas välillä? Oman kokemuksieni mukaan oikeistolaiset tai ainakin oikealle kaleellaan olevat ihmiset mieltävät republikaanit talouspuolueeksi, joiden politiikka hyödyntää talouskasvua, kun puolestaan demokraatit haluavat säädellä markkinoita ja käyttää verovaroja sosiaaliohjelmiin. Mutta pitääkö tämä paikkansa? Millä perusteella edes voi sanoa, kuinka demokraatti tai republikaani voittoinen osavaltio on?
No, päätin tehdä omalla ajalla liikaa aikaa vievän tarkastelun, joten sama kai jakaa tulokset tänne. Koottuani jokaisen osavaltion BKT per asukas tiedot taulukkoon, minun piti keksiä jokin tapa arvioida osavaltioiden poliittista kantaa. Ensin kokeilin presidentin vaalien kannatuseroa eri ehdokkaiden välillä, mutta vaihdoin sen toiseen tapaan. Presidentin vaalien kohdalla ongelmana on se, että presidentti ei vaikuta suoraan eri osavaltioiden talouteen, ja kyseessä on lopulta henkilövaalit. Päädyin lopulta käyttämään osavaltioiden senaattien ja edustajainhuoneiden edustusta.
Onneksi Excel oli apuna. Laitoin taulukkoon jokaisen osavaltion (pois lukien Nerbaska, saatanan baska osavaltio tekee omiaan), ja laskin prosentuaalisen osuuden republikaanien edustuksesta osavaltion sisällä. Tästä sain pisteluvun, jossa 0 merkitsee täysin demokraattien vallassa olevaa edustusta ja 1 republikaanien yksin hallitsemaa. Nyt pystyin tarkastelemaan, kuinka talous ja puolue korreloivat keskenään.
Republikaanien osuuden ja BKT per asukas verranto
Kaikkien osavaltioiden osalta talouden tilalla ja republikaanien edustuksella on negatiivinen korrelaatio, ja korrelaatiokerroin r=-0,49. Korrelaatio ei ole hirveän vahva, enkä sitä odottanutkaan. Pelkän puoluekannan perusteella ei ole minusta odotettavissa merkittävää korrelaatiota.
Mutta, tässä on kuitenkin yksi ongelma. Muutaman osavaltion kohdalla BKT per asukas ei välttämättä anna kovin hyvää kuvaa isommassa kuvassa, mikäli kyseessä on pieni osavaltio ja jonka talous pohjautuu lähes täysin esim. öljyn tuotantoon. Esimerkiksi Wyoming on hyvin poikkeuksellinen osavaltio. Sen asukasluku on alle 600 000. Republikaanien edustus osavaltiossa on 91% ja BKT per asukas on huimat 90 335 dollaria. Mikä talousihme tässä on kyseessä? Kivihiili. Käsittääkseni merkittävä osa Wyomingin BKT:stä muodostuu fossiilisten polttoaineiden ja mineraalien tuotannosta, eikä välttämättä dynaamisesta taloudesta. Mutta koska Wyomingin väkiluku on niin alhainen, tämä nostaa käytännössä keinotekoisesti osavaltion BKT per asukas arvoa, samaan tapaan kuin Lähi-Idän pienissä öljyvaltioissa BKT per asukas on järjettömän korkea käytännössä vain öljyn ja maakaasun ansiosta.
Voidakseni rajoittaa pienimpien talouksien merkitystä tässä tarkastelussa, seuraavassa tarkastelussa päätin poistaa listalta kaikki osavaltiot, joiden BKT oli alle 100 000 miljoonaa dollaria. Vaikka tämä kuulostaa isolta luvulta, silti vain 8 osavaltiota jäi listalta pois (Alaska, Maine, Montana, Pohjois-Dakota, Etelä-Dakota, Rhode Island, Vermont ja Wyoming). Kun nyt vertailemme jäljellä olevia osavaltioina, saamme seuraavan kuvaajan:
42 suurimman osavaltion BKT per asukas ja republikaanien osuus edustuksesta
Tämä tulos tuli hieman yllätyksenä. Oletin aluksi, että korrelaatio tuskin olisi korkeampi kuin 0,7, koska talouksissa on niin monta muuttuvaa tekijää. Mutta 42 suurimman osavaltion kohdalla republikaanien edustuksen osuudella on negatiivinen 0,7 korrelaatio talouden vahvuuden kanssa. Eli mitä voimakkaammin osavaltion edustus on republikaanien hallussa, sitä pienempi BKT per asukas.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että heikko talous johtuisi republikaaneista, tai hyvä talous demokraateista. Kyseessä voi myös hyvin olla se, että köyhissä osavaltioissa äänestetään republikaaneja, jotta talous paranisi myöhemmin, kun puolestaan rikkaammissa osavaltioissa on "varaa" äänestää demokraatteja.
Mutta käsittääkseni viimeisten vuosikymmenien aikana osavaltioissa ei ole tapahtunut mitään radikaaleja muutoksia puolueiden välillä. Eli osavaltiot jotka ovat nyt vahvoja republikaanien kannattajia olivat niin myös vuosikymmeniä sitten. Jos tämä näkemys on oikeassa, niin republikaanit eivät olisi onnistuneet kasvattamaan omia talouksia paremmin kuin demokraattien vallassa olevat osavaltiot.
Seuraavaksi, kerran kun olin nähnyt vaivat taulukon tekemiseen, halusin samalla tarkastella muitakin korrelaatioita. Lisäsin taulukkoon osavaltioiden hedelmällisyysluvun, ja vertasin hedelmällisyyttä BKT per asukas arvoon.
Hedelmällisyysluvun ja BKT per asukas korrelaatio
Tässä korrelaatiokerroin r=-0,16, eli käytännössä häviävän pieni korrelaatio, eli se voi johtua pelkästä sattumasta. Mutta mielenkiintoisempaa oli, kun vertasin hedelmällisyyslukua ja puoluekantaa:
Nyt hedelmällisyydellä ja republikaanien edustuksella on kohtalaisen vahva positiivinen korrelaatio. Ehkä tämä oli odotettavissa oleva tulos. Eikös stereotyyppinen republikaanien ole isoperheinen kristitty, jolloin korkea hedelmällisyysluku on odotettavissa? On myös mahdollista, että tämä korrelaatio lasten määrällä selittää ainakin osittain negatiivisen korrelaation BKT:n kanssa, koska lasten kasvattaminen kotona ei kasvata osavaltion BKT:n arvoa. Mutta toisaalta, erot osavaltioiden välillä ei ole järin suuria.
Lopputulema on minusta tämä: Jos asut Yhdysvalloissa, ja haluat äänestää vahvemman talouden puolesta, niin tilastollisesti Republikaani puolueen edustajan äänestäminen ei takaa sitä. Ja jos haluat muuttaa varakkaaseen osavaltioon, niin silloin valinta kohdistuu todennäköisemmin demokraattien johtamaan osavaltioon.
Jos keksitte, mitä muita tilastollisia arvoja haluaisitte nähdä verrattuna puolueiden edustukseen, sanokaa se kommenteissa. Nyt kun taulukko on valmiina ja laskettuna, niin lisävertailu on suhteellisen helppoa ja nopeaa, kunhan vain näppäilen uuden tarkasteltavan muuttujan taulukkoon.